TUPAS
TUPAS (Tunnistuspalvelu Standardi) eli pankkitunnukset on pankkien kehittämä ja ylläpitämä, OTP (One Time Password) eli kertakäyttöisiin salasanoihin perustuva verkkopankkien tunnistusjärjestelmä jota he tarjoavat myös ulkopuolisten palveluiden käyttöön. Se on yleisin tunnistusjärjestelmä Suomessa jota käytetään sähköiseen asiointiin.
Tunnisteet pohjautuvat valtion väestörekisterin henkilötietoihin ja niiden ensitunnistus on tehty jostakin virallisesta tunnisteesta kuten henkilökortista tai passista. Tämä tekee tunnisteista laadullisesti johdettuja, toisen asteen tunnistusvälineitä - tai ulkomaalaisen tapauksessa kolmannen asteen tunnisteita.
Tunnistaminen on maksullista tapahtumapohjaisesti ja käyttöä laskutetaan alkuperäiseltä palveluntarjoajalta joka lisää kustannukset lopputuotteseen.
Tunnisteita käytetään paljon julkishallinnossa jonka digitalisaatio on muita aloja pidemmällä ja tehtävät vaativat lähes aina vahvaa tunnistusta. Suuri suosio perustuu osittain henkilökortin harvinaisuuteen koska kortti on henkilökohtainen ja sen hankinta vapaaehtoista.
TUPAS-tunnisteet eivät ole varmenteita eikä niillä siksi voi allekirjoitttaa sähköisesti.
Sisällysluettelo
Kustannukset
Nykytilanteessa vahvan sähköisen tunnistamisen kustannukset vuositasolla ovat arviolta noin 109 miljoonaa euroa. Näistä suurimman erän muodostavat kuluttajilta perittävät kuukausimaksut, verkkopankkitunnusten käytöstä; noin 72 miljoona euroa.
Verkkopankkitunnusten käyttö maksaa tapahtumapohjaisesti yleisesti 0 – 2,5 euroa - tyypillisesti ~50 senttiä ja se veloitetaan pankin tarjoamien muiden palvelumaksujen yhteydessä. Toiseksi suurimman erän kustannuksista muodostavat sähköisten palvelujen tarjoajilta perittävät tapahtuma‐ ja kuukausikohtaiset maksut, yhteensä noin 16 miljoonaa euroa. Tunnistuspalvelujen tarjoajien kustannukset vaadittavan infrastruktuurin ylläpitämiseksi on arvioitu noin 8 miljoonaan euron suuruisiksi.
Ensitunnistamisen ohella tunnistuspalvelun tarjoajille syntyy kustannuksia tunnistusvälineen jakelusta noin 6 miljoonaa euroa. Tämä määrä muodostuu pääosin pankkien verkkopankkitunnusten postittamisesta asiakkaille.[1]
Kustannuksia tarkastellessa tulisi myös huomioida, että samaan aikaan raksuttavat myös valtion oman, Väestörekisterikeskuksen hallinnoiman henkilökortin infrastruktuurin investointi-, kehitys- ja ylläpitokulut.
Kritiikkiä
- Koko väestölle suunnattujen palveluiden tunnistaminen TUPAS-tunnuksilla on ongelmallista koska ne on sidottu pankin asiakkuuteen, jota ei myönnetä kaikille maassa asuville[2].
- Pankkien sisäinen sääntö määrää, että tunnuksia ei myönnetä henkilölle joka ei osaa suomen, ruotsin tai englannin kieltä riittävästi.[3]
- Henkilöitä joille TUPAS-tunnuksia ei myönnetä, saattaa olla yli 10 000 (tilanne vuonna 2014)[4] ja heidän määrä on kasvussa maahanmuuton lisääntyessä.
- Vuonna 2015 alkaneen siirtolaismassojen saapuminen Lähi-Idästä, Pohjois-Afrikasta ja Etelä-Aasiasta Eurooppaan toi Suomeen kymmeniä tuhansia henkilöitä joille pankit eivät myönnä pankkitiliä ja siihen sidottua tunnistusvälineitä koska heillä ei ole henkilötunnuksia eikä passeja[5].
- Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan pankkien toiminta saattaa olla laitonta jos muuten luotettavasti tunnistetun henkilön sähköisiä tunnisteita ei myönnetä kieleen vedoten. Pankeilla ei ole yhtenäistä käytäntöä myöntämisperusteista ja tulkinnan kielitaidosta tekee yksittäinen pankkitoimihenkilö jolla ei ole koulutusta tehtävään[6] tai hänen yksityissektorin työsuhteen toimintaa ei säädetä ja valvota lainsäädännöllä kuten virassa toimivan työntekijän.
- Luottolaitoslain peruspankkipalveluja koskeva osio ei määrää velvollisuutta yleisen tunnistautumisvälineen myöntämisestä muihin palveluihin kuin pankkipalveluihin[6]
- Tunnistuksen tiedetään aiemmin sekoittuneen puolisoon koska se pohjautuu pankin asiakkuuteen - eikä henkilöön ja niitä myönnettiin yhteiskäytössä olevien pankkitilien asiakasnumeroihin.
- Yhteiskäytettävään tiliin (TAI-tili) yhdistettyä tunnistetta ei voi nykyään käyttää sähköisen asioinnin tunnisteena.
- Taustajärjestelmäyhteys on hallinnollisesti, että teknisesti raskas ja kallis palvelulle
- Valta-asema hidastaa digitalisaatiota ja tuottavuuden kasvua:
- väestö ei koe henkilövarmenteen hankintaa tarpeellisena.
- tunnusten käytöstä veloitetaan tapahtumapohjaisesti
- kaikki toimijat markkinoilla eivät pysty panostamaan (hinta, toteutus) pelkkään tunnistukseen vaaditusti
- Julkinen sektori käytännössä ostaa itse tuottamaansa ja hallinnoimaansa tietoa takaisin yksityiseltä sektorilta vaikka siihen ei olisi tarvetta. Kyse on merkittävästä verovarojen menetyksestä koska tunnuksia käytetään paljon virkatehtävissä.
- TUPAS-tunnisteita huijataan käyttäjiltä tietoverkossa koska salasanaan perustuva tunnistusväline on mahdollista siirtää tietoverkkoa pitkin.
- TUPAS-tunniste ei ole varmenne, sillä ei voi allekirjoittaa sähköisesti joka rajaa paljon tärkeitä sähköisen asioinnin käyttökohteita kuten dokumenttien allekirjoitukset ja sähköisen äänestyksen.
Katso myös
- Luettelo tunnisteista
- Palvelulle/TUPAS tietoa palvelun omistajalle
- Tekniikka/TUPAS tietoa teknisestä toteutuksesta
- Varmenne
- Kertakäyttöinen salasana
Lähteet
- ↑ Tiedosto:Hallituksen.esitys.sähköinen.tunnistautuminen-20141013.pdf 3.1 Taloudelliset vaikutukset Nykytilanteessa vahvan sähköisen tunnistamisen kustannukset vuositasolla ovat arviolta noin 109 miljoonaa euroa. Kustannukset muodostuvat ensitunnistamisesta, tunnistusvälineen jakelusta ja tunnistuspalvelun käytöstä ja ylläpidosta. Tunnistustapahtumakohtainen kokonaiskustannus on nykyisillä määrillä arvioituna 22,4 senttiä. Lisäksi kustannuksia koituu etenkin valtion hallinnolle tuhansien sopimusten solmimisesta ja hallinnoinnista. Kustannuksista valtaosa liittyy sähköisten tunnistusvälineiden käyttöön. Näistä suurimman erän muodostavat kuluttajilta perittävät kuukausimaksut, verkkopankkitunnusten käytöstä; noin 72 miljoona euroa. Verkkopankkitunnusten käyttömaksu on yleisesti 0 – 2,5 euroa ja se on usein piilotettu pankin tarjoamien muiden palveluiden yhteyteen. Mobiilioperaattorit eivät toistaiseksi peri käyttömaksuja, mutta mobiilioperaattoreiden hinnastoissa on esitetty noin 1 euron suuruisia kuukausimaksuja ja 7 sentin suuruisia tapahtumakohtaisia maksuja. Toiseksi suurimman erän kustannuksista muodostavat sähköisten palvelujen tarjoajilta perittävät tapahtuma‐ ja kuukausikohtaiset maksut, yhteensä noin 16 miljoonaa euroa. Tunnistuspalvelujen tarjoajien kustannukset vaadittavan infrastruktuurin ylläpitämiseksi on arvioitu noin 8 miljoonaan euron suuruisiksi. Ensitunnistamisen ohella tunnistuspalvelun tarjoajille syntyy kustannuksia tunnistusvälineen jakelusta noin 6 miljoonaa euroa. Tämä määrä muodostuu pääosin pankkien verkkopankkitunnusten postittamisesta asiakkaille. Viitattu: 2015-09-29
- ↑ 2015-06-17 savonsanomat.fi: S-Pankki syrji virolaismiestä – ei annettu verkkopankkitunnuksia Suomessa asuva virolaismies oli hakenut S-Pankilta verkkopankkitunnuksia. Mies oli todistanut henkilöllisyytensä Viron passilla. Lisäksi hänellä on suomalainen henkilötunnus. Pankki ei ollut myöntänyt tunnuksia vedoten pankin tunnistusperiaatteisiin. Niiden mukaan muun EU- tai ETA-jäsenvaltion kuin Suomen myöntämä passi ei ollut riittävä tunnistusasiakirja. Viitattu: 2015-07-05
- ↑ 2015-08-29 yle.fi: Verkkopankkitunnusten saaminen voi tyssätä heikkoon suomen kielen taitoon – pankeilla ei yhtenäistä ohjeistusta Pankkivirkailijoiden mukaan pankin "sisäinen sääntö" kuuluu, että verkkopankkitunnuksia ei voi avata henkilölle, joka ei osaa suomen, ruotsin tai englannin kieltä riittävän hyvin. Syynä kielteiseen päätökseen mainitaan raha-asioiden hoitamisen turvallisuuden ylläpito. Viitattu: 2015-08-31
- ↑ 2014-07-22 yle.fi Asiantuntijan arvio: Tuhansille ihmisille ei myönnetä Suomessa verkkopankkitunnuksia Asiaa ei ole hänen mukaansa tilastoitu, mutta tapauksia arvioidaan olevan jopa yli 10 000. Keskitalo kertoo, että ongelmia pankkien kanssa on ensi sijassa sellaisilla ihmisillä, joille Suomi on myöntänyt muukalaispassin ja joiden passissa on merkintä varmentamattomasta henkilöllisyydestä. – He tulevat maista, joissa ei pysty saamaan henkilöpapereita, esimerkiksi ei ole viranomaisia tai valtio on romahtanut, hän selventää. – Kun he saavat oleskeluluvan Suomessa, heille myönnetään muukalaispassi. Passiin tulee merkintä varmentamattomasta jenkilöllisyydestä. Pääsääntöisesti verkkopankkitunnuksia ei saa, jos muukalaispassissa on tällainen merkintä. Keskitalo luonnehtii Suomea pankkiorientoituneeksi yhteiskunnaksi: osa julkisista palveluista on siirtynyt verkkopankkitunnusten taakse, eli niitä ei ole mahdollista käyttää ilman verkkopankkitunnuksia. – Jos verkkopankkitunnuksia ei saa, ikään kuin jää osittain yhteiskunnan palvelujen ulkopuolelle. Suomalaisessa yhteiskunnassa siitä seuraa isoja ongelmia. Vähemmistövaltuutetun toimisto saa säännöllisesti yhteydenottoja aiheesta, Keskitalo sanoo. Viitattu: 2015-09-16
- ↑ ts.fi 2016-04-05: Turvapaikanhakijan työpaikka tyssää pankkitilin puutteeseen Yksikään pankki ei avaa Suomessa pankkitiliä turvapaikanhakijoille, sillä heillä ei ole henkilötunnuksia eikä passeja. Osa saapuu maahan passin kanssa, mutta asiakirja jää viranomaiselle turvapaikanhakuprosessin käsittelyn ajaksi. Passilliset turvapaikanhakijat saisivat alkaa työskennellä, kun maahan saapumisesta on kulunut kolme kuukautta. Useimmat työnantajat kuitenkin edellyttävät, että työntekijällä olisi henkilökohtainen pankkitili. Viitattu: 2016-04-05.
- ↑ 6,0 6,1 2015-08-29 yle.fi: Verkkopankkitunnusten saaminen voi tyssätä heikkoon suomen kielen taitoon – pankeilla ei yhtenäistä ohjeistusta Yhdenvertaisuuslain perusteella voitaneen ajatella, että asiakkaat eivät välttämättä tule kohdelluksi yhdenvertaisesti, jos verkkopankkitunnukset evätään vetoamalla asiakkaan puutteelliseen kielitaitoon ja arvion kielitaidosta tekee yksittäinen pankkivirkailija, sanoo ylitarkastaja Hanna Välimaa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolta. Viitattu: 2015-09-16
