Muutokset

Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Allekirjoitus

393 merkkiä lisätty, 26. helmikuuta 2018 kello 14.03
=== Kolmannen osapuolen tekemä ===
'''Kolmannen osapuolen tekemä''' allekirjoitus perustuu palveluun jonka käyttäjä on tunnistettu [[Luettelo tunnisteista|jollakin vahvalla tunnistella]] ja jonka ohjelmassa ympäristössä allekirjoittamiseksi mielletty merkitseminen tai palvelun hallussa olevalla välineellä allekirjoittaminen tapahtuu palvelun puolesta. Tällöin ei voida puhua varsinaisesta allekirjoituksesta kuten perinteisesti on mieletty, koska merkitsemisen tai allekirjoituksen tekee joku muu kuin sillä sopimukseen sidottu osapuolieikä allekirjoitusväline ole edes sopimusosapuolen hallussa. Mikään ei estäisi palvelun tarjoajaa fabrikoimasta allekirjoituksia sopimusosapuolen tietämättä.
Ulkopuolisen - kuten tuomioistuimen, jälkikäteen suorittamaa aitouden todentamista ei voida tehdä. On vain kolmannen osapuolen, sähköisen palvelun - jota todennäköisesti ei sido mikään vastuu - tallentama merkintä, että kyseinen sisältö on allekirjoitettu. Kaikki perustuu luottamukseen palvelun tarjoajan nuhteettomuudesta eikä tätä kolmatta osapuolta välttämättä sido edes lakiin perustuva virkavastuu.
Kyse ei siis ole allekirjoituksesta kuten perinteisestä paperia käyttävässä yhteiskunnassa tai tietotekniikassa termi ymmärretään. Edelläolevasta huolimatta, jos käyttäjä on tunnistettu käyttämällä vahvaa tunnistetta, allekirjoitusmerkinnällä on tänä päivänä oikeudellinen asema Suomessa.
=== Matemaattiset ===

Navigointivalikko