Sairasvakuutuskortti

Kohteesta DigiWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sairasvakuutuskortti eli puhekielessä usein Kela-kortti (kansaneläkelaitos kortti)

Koko väestön Kela-korttien vaihtaminen kerralla maksaisi noin kymmenen miljoonaa euroa[1].

Kela-korttia välytellään toistuvasti ratkaisuksi kaikkiin asiointi- ja tunnistusongelmiin. Suomen kansalaisia asuu yli kaksi miljoonaa ulkomailla eikä heillä ole oikeutta Kelan sosialiturvaan (pl lähetetyt valtion viranomaiset ja kirkon lähetystyötä tekevät) eikä siten korttiinkaan. Siitä huolimatta kansalaisina ja rajoitetusti verovelvollisina he asioivat suomalaisissa palveluissa ja ehkä vähemmän yllättäen etänä verkon kautta.

Helmikuussa 2022 uutisoitiin, että Kela aikoo lopettaa muoviset kortit ja korvata ne joko mobiilisovelluksella tai tukeutua pelkkään tunnistusvälineisiin ja tietojärjestelmiin[2].

Sisällysluettelo

Historia

Kela yritti joskus vuosituhansien vaihteessa lisätä kortilleen sirua jossa olisi ollut varmennehierarkia. Ratkaisu olisi kilpaillut silloisen Väestörekisterikeskuksen henkilökortin kanssa. Hanke jäi silti vain yritykseksi.

Katso myös

Lähteet

  1. yle.fi 2016-05-18 Ilmaista sairaanhoitokorttia on tilattu hurjat määrät – sen voisi yhdistää Kela-korttiin kaikkien suomalaisten Kela-korttikannan uusiminen Kelan mukaan melko kallis projekti. Se maksaisi yli 10 miljoonaa euroa ja vaatisi järjestelmämuutoksia, vastaava lakimies Kelalta toteaa. Viitattu 2016-05-20
  2. Kela suunnittelee historiallista uudistusta – aikoo lopettaa Kela-kortit Viitattu: 2022-02-10

Aiheesta muualla