Identiteettivarkaus

Kohteesta DigiWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Identiteettivarkaus (engl. identity theft) tarkoittaa toisen henkilötietojen kuten nimen tai henkilötunnuksen eli identiteetin oikeudetonta käyttöä. Usein varas pyrkii tekemään rahanarvoisia sitoumuksia toisen henkilön identiteetin nimissä. Identiteettivarkaus tuli rangaistavaksi teoksi 4.9.2015 ja niistä tehtiin rikosilmoituksia yli 2000 kpl ensimmäisen vuoden aikana<ref name='yle-20160828'>yle.fi 2016-08-28 Identiteettivarkauksia ilmoitettu poliisille yli 2 000 – "Voi aiheutua monenlaista haittaa" Poliisille on tullut jo yli 2 000 ilmoitusta identiteettivarkauksista viime vuoden syyskuusta lähtien, jolloin ne tulivat rangaistavaksi itsenäisenä rikoksena. Määrä on yleisesti ottaen ollut kasvusuunnassa. Ennätysmäärä ilmoituksia poliisille tehtiin kesäkuussa, 300. Heinäkuussa määrä laski, mutta oli yhä lähes 200, enemmän kuin kertaakaan viime vuoden puolella. Suuri osa näistä on sentyyppisiä, että esimerkiksi internetin kautta tilataan tavaraa toisen henkilön tiedoilla tai käytetään toisen henkilön tietoja hyväksi, kun on tehty vaikkapa laitesopimuksia eli esimerkiksi hankittu puhelin ja liittymä. Viitattu: 2016-08-29</ref>.

Yhteisöjä jotka mahdollistavat identiteettivarkauden

Yhteisöjä jotka käytännöillään mahdollistavat identiteettivarkaudet:


Tapauksia

  • Lokakuun 2013 ja tammikuun 2015 välisenä aikana tehtiin 181 petosta, jossa lahtelaisnainen sai eri tavoilla haltuunsa useiden ihmisten henkilötunnuksia ja tilasi niitä hyväksikäyttäen tavaraa kuten viihde-elektroniikkaa, kosmetiikkaa ja vaatteita yrityksistä.. Petoksilla hankitun omaisuuden arvo on lähes 105 000 euroa. Asianomistajia on yhteensä 124, joista 48 on yrityksiä ja 76 yksityishenkilöitä.<ref name='poliisi-20161223'>2016-12-23 poliisi.fi: Mittava petossarja syyteharkintaan </ref>


Lähteet

<references/>


Aiheesta muualla