Ero sivun ”Ruotsi” versioiden välillä

Kohteesta DigiWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
 
(5 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
'''Ruotsi'''
+
'''Ruotsi''' perusti vuonna 2018 DIGG ([http://digg.se digg.se]) viraston kehittämään maan julkisen sektorin digitalisaatiota ja konsolidoimaan aiemmin kehitettyjä ratkaisuja.
  
  
 +
== Henkilötunnus ==
 +
 +
Vuonna 2016 uutisoitiin, että maasta on loppunut tiettyjen kuukausien (tammi- ja heinäkuun) ensimmäisen päivän syntymäaikaan perustuvat henkilötunnukset suuren maahanmuuttajien määrän takia. Tunnusavaruuden loputtua ihmisille on allokoitu väärään syntymäaikaan perustuvia henkilötunnuksia<ref name='yle-20160407'>[http://yle.fi/uutiset/dn_ruotsista_loppuvat_henkilotunnukset__yli_2_000_saanut_vaaran_syntymapaivan/8794119 DN: Ruotsista loppuvat henkilötunnukset – yli 2 000 saanut väärän syntymäpäivän] ''henkilönumeroiden loppuminen koskee erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla syntyneitä maahanmuuttajia ja erityisesti niitä, joiden syntymäpäiväksi on merkitty 1. tammikuuta tai 1. heinäkuuta. Nämä päivämäärät ovat selvästi yliedustettuina sellaisten maahanmuuttajien syntymäpäivissä, jotka tulevat maista, joiden henkilötietorekisterit eivät ole niin kehittyneitä. Afganistanista ja Iranista saapuvilla syntymäajaksi on usein merkitty 21. maaliskuuta, jolloin persialaista uuttavuotta vietetään useimpina vuosina. – Ongelma aiheutti paljon vaivaa ennen tietojärjestelmiemme uusimista. Tällaiset henkilöt saavat henkilönumeron, jonka syntymäpäivä on mahdollisimman lähellä oikeaa. Oikea syntymäaika tallennetaan sitten väestörekisteriin, kertoi Veroviraston henkilönumeroista vastaava suunnittelija Ingegerd Widell Dagens Nyheterille. – Jos henkilön syntymäpäivä on 1. tammikuuta ja mahdolliset tunnukset ovat sille päivälle loppuneet, silloin henkilötunnukseen merkitään syntymäajaksi 2. tammikuuta ja 3. päivän kohdalla 4. tammikuuta ja niin edelleen. Se tapahtuu nykyään automaattisesti, Widell sanoi.'' Viitattu 2016-04-07</ref>.
  
 
== Henkilökortti ==
 
== Henkilökortti ==
  
 
Nykyisen henkilökortin on myöntää verovirasto (''Skatteverket, [http://skatteverket.se skatteverket.se]'') kaikille yli 13 vuotialle, kortti on maksullinen (2015-08 400 SEK) ja se on voimassa viisi vuotta. Kortilla on siru johon on tallenettu varmenteet<ref name='swedish-id-card'>[http://www.skatteverket.se/privat/sjalvservice/blanketterbroschyrer/broschyrer/info/721.4.6f9866931215a607a4f80002305.html Identity card for people registered for population purposes in Sweden SKV 721]</ref>
 
Nykyisen henkilökortin on myöntää verovirasto (''Skatteverket, [http://skatteverket.se skatteverket.se]'') kaikille yli 13 vuotialle, kortti on maksullinen (2015-08 400 SEK) ja se on voimassa viisi vuotta. Kortilla on siru johon on tallenettu varmenteet<ref name='swedish-id-card'>[http://www.skatteverket.se/privat/sjalvservice/blanketterbroschyrer/broschyrer/info/721.4.6f9866931215a607a4f80002305.html Identity card for people registered for population purposes in Sweden SKV 721]</ref>
 +
 +
 +
== Katso myös ==
 +
* [[BankID]]
 +
* [[SFTI]]
 +
* [[SmartTrust]]
 +
* [[Svefaktura]]
  
 
== Lähteet ==
 
== Lähteet ==
Rivi 12: Rivi 22:
  
 
== Aiheesta muualla ==
 
== Aiheesta muualla ==
 +
* http://digg.se digg.se]
 
* [https://polisen.se/Service/Pass-och-id-kort/ polisen.se - Pass och nationellt id-kort]
 
* [https://polisen.se/Service/Pass-och-id-kort/ polisen.se - Pass och nationellt id-kort]
  
 
[[Luokka:Maat]]
 
[[Luokka:Maat]]
 +
[[Luokka:Ruotsi]]

Nykyinen versio 19. tammikuuta 2019 kello 16.19

Ruotsi perusti vuonna 2018 DIGG (digg.se) viraston kehittämään maan julkisen sektorin digitalisaatiota ja konsolidoimaan aiemmin kehitettyjä ratkaisuja.


Henkilötunnus

Vuonna 2016 uutisoitiin, että maasta on loppunut tiettyjen kuukausien (tammi- ja heinäkuun) ensimmäisen päivän syntymäaikaan perustuvat henkilötunnukset suuren maahanmuuttajien määrän takia. Tunnusavaruuden loputtua ihmisille on allokoitu väärään syntymäaikaan perustuvia henkilötunnuksia[1].

Henkilökortti

Nykyisen henkilökortin on myöntää verovirasto (Skatteverket, skatteverket.se) kaikille yli 13 vuotialle, kortti on maksullinen (2015-08 400 SEK) ja se on voimassa viisi vuotta. Kortilla on siru johon on tallenettu varmenteet[2]


Katso myös

Lähteet

  1. DN: Ruotsista loppuvat henkilötunnukset – yli 2 000 saanut väärän syntymäpäivän henkilönumeroiden loppuminen koskee erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla syntyneitä maahanmuuttajia ja erityisesti niitä, joiden syntymäpäiväksi on merkitty 1. tammikuuta tai 1. heinäkuuta. Nämä päivämäärät ovat selvästi yliedustettuina sellaisten maahanmuuttajien syntymäpäivissä, jotka tulevat maista, joiden henkilötietorekisterit eivät ole niin kehittyneitä. Afganistanista ja Iranista saapuvilla syntymäajaksi on usein merkitty 21. maaliskuuta, jolloin persialaista uuttavuotta vietetään useimpina vuosina. – Ongelma aiheutti paljon vaivaa ennen tietojärjestelmiemme uusimista. Tällaiset henkilöt saavat henkilönumeron, jonka syntymäpäivä on mahdollisimman lähellä oikeaa. Oikea syntymäaika tallennetaan sitten väestörekisteriin, kertoi Veroviraston henkilönumeroista vastaava suunnittelija Ingegerd Widell Dagens Nyheterille. – Jos henkilön syntymäpäivä on 1. tammikuuta ja mahdolliset tunnukset ovat sille päivälle loppuneet, silloin henkilötunnukseen merkitään syntymäajaksi 2. tammikuuta ja 3. päivän kohdalla 4. tammikuuta ja niin edelleen. Se tapahtuu nykyään automaattisesti, Widell sanoi. Viitattu 2016-04-07
  2. Identity card for people registered for population purposes in Sweden SKV 721


Aiheesta muualla