Sinuna

Kohteesta DigiWiki
Versio hetkellä 19. tammikuuta 2024 kello 12.01 – tehnyt TUOMALA JUHA 10000350X (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sinuna oli virallisista tunnistusvälineistä johdettu, laadullisesti kolmannen asteen tunnistuspalvelu, jonka perustajat Nixu Oyj, Vastuu Group ja Digital Living International julkaisivat sen SisuID-nimellä 13.12.2018[1]. Tunnistuspalvelu on suunnattu yksityisille henkilöille ja julkisen sektorin käyttöön. Palvelun kehittämistä on rahoitettu myös verovaroilla Eduskunnan Sitra-rahastosta.

Tammikuussa 2022 ilmoitettiin, että hankekokonaisuuden vetäjäksi on perustettu Suomen Tunnistautumisosuuskunta[2]. Samalla kerrottiin nimen vaihtamisesta, koska Sisu-nimi on jo käytössä[3]. Nimeksi valittiin lopulta Sinuna.

Palvelu päätettiin lakkauttaa 28. helmikuuta 2024 tarpeettomana[4]


Laatu

Laadullisesti tunnistus olisi ilmeisesti kolmannen asteen tunnistus (virallinen henkilötodistus -> pankkitunnukset -> Sinuna).

Lehtitietojen mukaan alussa kyse on kevyestä tunnistautumisesta, joka johdettaisiin sähköpostista. Myöhemmin sen on kaavailtu etenevän vahvaksi[5], eli tunnus johdettaisiin pankkitunnuksista tai suoraan passista ja henkilökortista.

Kustannukset

Tunnistautumisen on tarkoitus olla palveluille kustannustehokkaampi kuin nykyiset ratkaisut[5], kuten viralliseen henkilökorttiin, eli eIDAS-asetuksen mukaisen QWAC-tunnistamiseen perustuva ilmainen ratkaisu.

Tunnistuspalvelua voi ostaa liittymättä osuuskuntaan, mutta liittyminen on suositeltavaa. Osuuskunnan jäsenyys maksaa 10 000 euroa[6].

Keskustelua

Katso myös

Lähteet

  1. Nixu Oyj lehdistötiedote Nixu, Suomen Tilaajavastuu sekä Digital Living International luovat uuden yhteisen sähköisen tunnistamisen ratkaisun julkishallinnon ja yksityisen sektorin käyttöön. Viitattu: 20190204
  2. Tunnistautumisosuuskunnan lehdistötiedote Uusi osuuskunta tuo markkinoille kansallisen tunnistautumispalvelun – tarjoaa vaihtoehdon salasanoille Viitattu: 20220114
  3. Uudella tunnistautumismenetelmällä ei ole vielä nimeä. Aiempi SisuID ei kelpaa, koska Sisu-nimi on jo alalla käytössä. Viitattu: 2022-01-18
  4. [Kotimainen Sinuna-kirjautumispalvelu lakkautetaan https://sinuna.fi/tiedote] viitattu 2024-01-19
  5. 5,0 5,1 suomenlehdisto.fi Media-alan yhteinen tunnistautumispalvelu etenee Kesällä perustettu Suomen Tunnistautumisosuuskunta tuli tässä kuussa ulos visiolla alkuun heikosta, sähköpostipohjaisesta ja lopulta vahvasta kansallisesta tunnistautumisratkaisusta. Sen on tarkoitus olla nykyisiä ratkaisuja kustannustehokkaampi vaihtoehto ja tulla käyttöön loppuvuodesta. Media-alan yhteisen kirjautumisen päätavoite on ollut lisätä kirjautunutta käyttöä median palveluissa. Jos nyt kaavailtu ratkaisu etenee vahvaan tunnistautumiseen, se voi tulevaisuudessa helpottaa myös mediapalveluista maksamista. Viitattu: 2022-01-31
  6. Suomen Tunnistautumisosuuskunta webinaari 3.2.2022 Viitattu: 2022-02-03

Aiheesta muualla