Hiekkaa

Kohteesta DigiWiki
Versio hetkellä 1. helmikuuta 2022 kello 14.25 – tehnyt TUOMALA JUHA 10000350X (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hiekka rattaissa vaikeuttaa digitalisaation etenemistä.

  • Henkilötunnus ei ole lainsäädännön mukaan salainen, mutta julkinen sektori toimii jatkuvasti kuin se olisi salainen ja uusia lakeja säädetään nojaten sen salaisuuteen. Sitä käytetään henkilön tunnistamiseen, vaikka jokainen kaupan kassa tietää sen.
  • Ritva Viljasen johtama Väestörekisterikeskus keksi SATU-tunnuksen, jolla ei tee mitään, koska koko väestö tietää vain ja ainoastaan HETUn - jota ei voi käyttää koska se on salainen.
  • Väestörekisterikeskus teki henkilökorteista vapaaehtoisia ja eritteli eri roolit eri korttityyppeihin, jotka ovat keskenään epäyhteensopivia asioinnissa. Näin saatiin minimoitua potentiaaliset käyttäjät. Kuluneen yli kahdenkymmenen vuoden aikana palveluntarjoajat eivät ole halunneet tukea varmenteita palveluissaan niiden käyttäjien vähäisen määrän takia. Mikään ei estäisi sisällyttämästä kaikkia sähköisiä varmenteita yhteen korttiin, mutta näin ei ole tehty.
  • Henkilökortti on alunperin tarkoitettu allekirjoittamiseen, mutta valtio ei tuottanut OCSP-palvelua josta saadaan vastaus allekirjoitusvälineen tilasta osaksi lopullista allekirjoitusta. Sitä ei kuulemma tarvinnut koska Sulkulista oli jo olemassa - vaikka se ei ole sama asia.
  • Digiviraston SATU-HETU-kyselypalvelu on maksullinen palvelu, jotta sähköisen asiointipalvelun käyttäjän HETUn selvittäminen olisi mahdollisimman hankalaa suurimmalle osalle yhteisöjä.
  • Kansalainen ei voi salata sähköpostia, koska Digivirasto rikkoi LDAP-hakemistonsa, koska "ei sitä kukaan käytä". Ei rikkinäistä palvelua voi käyttää vaikka on yritetty. Viranomaisilla se toimii.
  • Digiviraston HETU-uudistuksen työryhmä uusii SATU-hiekan keksimällä EU Lompakkoon yksilöintitunnuksen jolla ei tee mitään. Uusimisen perusteena on SATUn 80 miljoonan mahdollisen tunnuksen tunnusavaruuden loppuminen, mistä ei ole mitään näyttöä. Mutta jatkossa asioija saattaa esiintyä SATUlla tai yksilöintitunnuksella ja se tuottaa ongelmia palvelussa.