Henkilökortti/Asiointipalveluita
Lista asiointipalveluista, joissa voi hoitaa omia, valtuutetun tai yhteisön asioita. Usein kuullaan sanottavan, että sillä hankalalla henkilökortilla ei tee mitään. Sivulla on listattu asioita mitä sillä voi tai pitäisi voida tehdä. Osa asioinnista on palvelumuotoisia verkkosivuja, osa tekstilomakkeita joita voi toimittaa vastapuolelle sähköpostin liitteenä jotka on allekirjoitettu eIDAS-asetuksen mukaisesti ja oikeustoimikelpoisia (ei voi kiistää, vastaa käsin allekirjoitettua, on tunnustettava EU-laajuisesti).
Sisällysluettelo
Ministeriöt ja virastot
Valtio tuottaa itse tunnistus- ja allekirjoitusvälinettä ja on säätänyt lait sen asemasta asioinnissa tehden siitä omakätistä allekirjoitusta vastaavan välineen.
yhteisö / palvelu |
tunnistus | allekirjoitus | raportit | muuta |
---|---|---|---|---|
ara.fi YM |
suomi.fi | Valtuudet käytössä. | ||
avi.fi VM |
suomi.fi | Sekavat sivut, käyttävät suomi.fi tunnistusta kun sitä tarvitaan, mitään sisäänkirjautumisen istuntoa ei tehdä. Ilmeisesti osa palveluista on/siirtymässä(?) sahkoinenasiointi.ahtp.fi jossa kirjaudutaan sisään. | ||
avoimuusrekisteri.fi | suomi.fi | |||
businessfinland.fi | suomi.fi | Sopimukset toiminnan keskiössä, sähköiset allekirjoitukset tulisi ottaa käyttöön ja ohjeistaa. | ||
digiraati.fi OM |
sähköposti | |||
registry.domain.fi Radioluvat Traficom LVM |
sähköposti ja SMS- tai TOTP-2FA | Ei ole, vaikka pitäisi | Sähköpostitunnistautumisen lisäksi kaksivaiheinen tunnistautuminen joko tekstiviestillä tai TOTP-sovelluksella (esim. Google Authenticator). TOTP-sovelluksen ottaminen käyttöön ei estä SMS-vaihtoehtoa olemasta tarjolla, eikä käyttäjä voi sitä poistaa, mikä on tietoturvariski. Viestintäviraston lakisääteisiin tehtäviin kuuluu valtion vahvan sähköisen tunnistamisen ja sähköisten luottamuspalveluiden yleinen ohjaus ja kehittäminen sekä toimia valvontaelimenä eIDAS-asetuksessa mainittujen hyväksyttyjen luottamuspalveluiden tuottajille, kuten Digivirastolle. Siitä huolimatta virasto ei saa valvomiaan välineitä käyttöön omiin palveluihinsa. | |
Digivirasto VM |
suomi.fi | Rikkoi eIDAS-asetusta | 202403 | Neuvoo toimittamaan asiakirjat paperilla. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös turvapostia, jonka tunnistusvälineenä toimii pelkkä sähköposti. DVV myös toimittaa kansalaisille dokumentteja, joita väitetään sähköisesti organisaatiokortilla allekirjoitetuiksi, mutta tavallisesti dokumentinhallintajärjestelmä rikkoo sähköiset allekirjoitukset ja ehjän saa ainoastaan erikseen pyytämällä. On myöntänyt rikkoneensa Euroopan unionin eIDAS-asetusta joka määrittää sähköiset allekirjoitusten laatutasot ja Suomen lakia joka velvoittaa hyväksymään ne omakätistä allekirjoitusta vastaavina. |
ely-keskus.fi TEM |
Sähköinen asiointi sahkoinenasiointi.ahtp.fi kautta jossa kirjaudutaan sisään. | |||
finavia.fi | sähköposti | |||
Findata findata.fi |
suomi.fi, Haka |
Kirjautumissivuilla myönnetään ettei eri kirjautumistavoilla pystytä yhdistämään samaa henkilöä hänen omiin tietoihinsa. | ||
finanssivalvonta.fi | suomi.fi | |||
gtk.fi TEM |
sähköposti + salasana | |||
hsl.fi | sähköposti | Palvelussa mobiililaite on merkittävässä osassa, mutta asiointia voi tehdä myös tietokoneen selaimella. | ||
kalahavainnot.luke.fi | ei mitään | Valtion laitos jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka tietojen antaminen on pakollista. | ||
kansalaisaloite.fi OM |
suomi.fi | Ei ole, vaikka pitäisi | Puhekielessä sanotaan, että tässä palvelussa käydään allekirjoittamassa, mutta sitä ei siellä tapahdu koska palvelussa vain kannatetaan vahvasti tunnistettuna. Myös ohjeessa allekirjoittamisen käsite menee sekaisin. Palvelua tuottaa Oikeusministeriö joka on ollut säätämässä lakeja jotka tekivät sähköisistä asioinnista mahdollista. Sen käsitteiden, kuten sähköisen allekirjoituksen (kehittynyt, hyväksytty) sotkeminen tunnistetun palvelun käyttöön ole hyväksyttävää. Toki palvelun luonteeseen sopisi aloitteiden allekirjoittaminen kuten perinteisesti on toimittu addresseja kannatettaessa. | |
kansalaisneuvonta.fi TEM |
laskutehtävä | |||
kanta.fi | suomi.fi | eIDAS-tunnisteet kelpaavat, mutta palvelua ei voi silti käyttää niillä. | ||
keha-keskus.fi TEM |
suomi.fi | Viraston sivuilta: Kehitämme ja tuotamme ELY-keskusten ja TE-toimistojen sekä useiden muiden virastojen digitaalisia palveluja. | ||
kkv.fi TEM |
Sivuilla on paljon asiointilomakkeita ja vaihtoehtoiset PDF-lomakkeet. | |||
kela.fi Eduskunta |
suomi.fi | Asiointi on lohkottu hieman sekaviin osioihin ja sisäänkirjautumisiin, mutta tuntuu toimivan ja tietoturva on parantunut (2024-03). | ||
opintopolku.fi/koski | suomi.fi | |||
kuntalaisaloite.fi | suomi.fi | |||
kuntarekry.fi | sähköposti | Kuntaliiton tytäryrityksen tuottama palvelu, jossa ei voi käyttää mitään vahvaa tunnistautumismenetelmää | ||
kyberturvallisuuskeskus.fi Traficom LVM |
Keskuksessa on varmaan julkisen sektorin syvin tietoturvaosaaminen. Suurin osa KTK:n tarjoamista asiointipalveluista ei edellytä minkäänlaista tunnistautumista. | |||
lausuntopalvelu.fi OM |
sähköposti | Oikeusministeriön palvelu jossa on resurssit käyttää vahvaa tunnistamista ja sähköisiä allekirjoituksia - mutta niitä ei käytetä. Tragikoomisesti Valtiovarainministeriön digitalisaatio-hankkeiden lausunnot kerätään tässä palvelussa - johon ei voi kirjautua valtion omilla digitalisaation tunnistusvälineillä. | ||
lupakuvienvastaanotto.fi Poliisi SM |
suomi.fi | Kysellään samoja tietoja uudestaan ja "luodaan käyttäjätili" turhaan. | ||
lupapiste.fi | suomi.fi ja tee-se-itse sähköposti/salasana-järjestelmä | lainvastainen tulkinta | Palvelua tuottaa Cloudpermit Oy, mutta on epäselvää kuka sen omistaa. Käyttöehdot ja julkisen sektorin tunnistus (suomi.fi, VETUMA) viittaa viranomaistahoon, mutta se ei selviä mistään selkeästi. Rekisteröityminen palveluun pakottaa luomaan salasanat vaikka sisään on kirjauduttu henkilökortilla.
Allekirjoitusten/leimojen mahdollinen käyttö ei selvinnyt vaikka ne vaikuttaisivat olevan oleellinen osa toimintaa. info-sivulla on lainvastainen tulkinta: Palveluun jätetyt dokumentit katsotaan kirjautuneen Käyttäjän allekirjoittamiksi. Hakemusta jätettäessä Palvelussa katsotaan hakemus kirjautuneen Käyttäjän allekirjoittamaksi. | |
maanmittauslaitos.fi MMM |
suomi.fi | Kyllä, jopa itse lähettävät | Osa asiointiin liittyvistä asiakirjoista leimataan AdES/QC-laadulla ja annetaan asiakkaalle. Virasto jopa ohjeistaa milloin asiakas voi käyttää sähköisiä allekirjoituksia. Ohje kattaa varmennekortit ja niiden laatutasot (QES).
Maanmittauslaitos on esimerkillisesti huomioinut eIDAS-asetuksen ja asiointilain muihin viranomaisiin verrattuna. | |
mol.fi tyomarkkinatori.fi TE-toimistot TEM |
suomi.fi | |||
oikeus.fi OM |
suomi.fi | |||
oikeusasiamies.fi Eduskunta |
ei mitään | DigiDoc kelpaa meilissä | Web-lomakkeella pyydetään asioinnin asiakirjaa, mutta asioijaa ei tunnisteta mitenkään eikä asiakirjoja allekirjoiteta webissä kuten paperilla tehtäisiin. Ohjeissa kyllä tiedostetaan, että tietoturvaa ei ole. | |
oikeuskansleri.fi TP |
ei mitään | Oikeuskanslerille voi tehdä ilmoituksia joskin lomakkeissa ei tunnisteta eikä allekirjoiteta. | ||
Oikeusrekisterikeskus OM |
suomi.fi | Asiointiroolit huomioitu eri kirjautumistavoilla. Toimitetut rekisteriotteet on allekirjoitettu Telian varmenteilla jotka antavat Digiviraston validointipalvelussa paljon varoituksia. | ||
opintopolku.fi | suomi.fi | |||
otakantaa.fi OM |
sähköposti | Oikeusministeriön palvelu jolla on resurssit toteuttaa vahva tunnistus, mutta sitä ei ole tehty. | ||
palkka.fi Verohallinnon, työeläkeyhtiöiden, Työllisyysrahaston ja Valion Eläkekassan yhteinen palkanlaskentapalvelu. |
suomi.fi | |||
perussuomalaiset.fi | sähköposti | Omasta tunnuksesta on ohjeita. | ||
poliisi.fi SM |
suomi.fi | |||
puoluerekisteri.fi OM |
suomi.fi | |||
puolustusvoimat.fi PM |
suomi.fi | Yhteystietojen päivittäminen ei onnistu, väärät osoitetiedot haetaan VTJ:stä ja kaikki validit puhelinnumerot eivät ole sallittuja lomakkeessa. Silti ilmeisesti asevelvollisuus on voimassa. | ||
prh.fi, ytj.fi, virre.prh.fi PRH TEM |
suomi.fi Kauppareisterin Virre vain salasanalla. |
Pelkkä nappi joka ei allekirjoita | PRH:ssa on negatisaatio toiminto jossa voi estää, että kolmas osapuoli ei liitä sinua vastuulliseksi yhteisöön tietämättäsi tietoturvaongelmien takia. YTJ:ssä asioidessa asiointi vahvistetaan painamalla "Allekirjoita"-nappia (kts kuva), joka ei tee mitään allekirjoitusta. Ratkaisu ei edistä digitalisaation kehitystä vaan sekoittaa ihmisten mielikuvia siitä, mitä allekirjoitus tarkoittaa. Suuret kävijämäärät ja yhteiskunnallisesti tärkeät rekisterit edellyttäisivät vastuullista toimintaa.
Suomen huonoin asiointipalvelu | |
raja.fi SM |
suomi.fi | Osassa palveluista asioija tunnistetaan. 2024-03-27 | ||
ruokavirasto.fi MMM |
suomi.fi | Virasto on tarjonnut palveluita lähinnä ammatinharjoittajille ja viranomaisille. Toukokuussa 2023 se avasi koirarekisterin joka on suunnattu koko väestölle laajaan käyttöön. | ||
suomi.fi Digivirasto VM |
suomi.fi | Palvelusta löytyy negatisaatio Muuttoesto. Palveluun ei voi kirjautua Digivirasto:n omalla SCS Android-ohjelmalla. | ||
syke.fi | sähköposti + salasana | Avoimet tiedot vaativat rekisteröitymisen sähköpostilla. | ||
Traficom LVM |
suomi.fi | eIDAS ok | 20210305 | Virasto valvoo Digiviraston tunnistus- ja allekirjoitusvarmenteiden tuotantoa, mutta ei itse mahdollista niiden käyttöä kaikissa palveluissaan. Viraston omat asiointilomakkeet (esim fi-verkkotunnuksiin liittyen) eivät kaikki käytä mitään tunnistautumista (ehkä Captchaa) vaikka asiointi on henkilökohtaista. Sähköpostiasioinnissa eivät hyväksyneet sähköistä allekirjoitusta, lakien noudattaminen kiinnosti vasta niitä siteeraamalla ja vänkäämisellä. 2024-04-04 |
marek.tukes.fi vaarallisettuotteet.fi tukes.fi TEM |
laskutehtävä | Poikkeava virasto jonka oma asiointi tapahtuu enimmäkseen asiakirjoilla ja sähköpostilla. Markkinavalvontarekisterissä ei voi tunnistautua vahvasti. Osa tunnistetuista asioinneista on AVI:n palveluissa. | ||
tulli.fi VM |
suomi.fi | Henkilö ja yhteisöroolit olemassa. | ||
tulorekisteri.fi VM |
suomi.fi | |||
tyoelake.fi | suomi.fi | |||
ulosottolaitos.fi OM |
suomi.fi | |||
vaalit.fi OM |
ei mitään | vain paperi | Ei mitään yritystä digitalisaation suuntaan. Web-palveluun ei ole mahdollista kirjautua mitenkään, joten tiettyjen kirjautumismenetelmien puute ei ole ensisijainen ongelma. Virallisten dokumenttien (kannatusilmoitusten jne.) kerääminen tapahtuu sataprosenttisesti paperilla. Yritykset lähettää esim. kannatusilmoituksia valitsijayhdistyksille sähköisesti allekirjoitettuna hylätään. Vaalien äänioikeusilmoituksen voi tilata suomi.fi-viestinä, mutta sillä ei tee mitään vaalipaikalla, sitä ei edes tarkasteta laitteen ruudulta. Äänioikeusilmoitus täytyy kirjoittaa käsin paperille ennen tunnistautumista ja äänestämistä. Uusi sähköinen äänioikeusilmoitus on hankalampi kuin paperinen. | |
valtiokonttori.fi VM |
suomi.fi | |||
valvira.fi STM |
suomi.fi | Moderni palvelu. Jostain syystä sähköpostiosoite täytyy varmistaa samalla selaimella missä on aktiivinen istunto. | ||
vero.fi tulorekisteri +luottotietorekisteri VM |
suomi.fi | Ei käy | Käyttävät paljon lakiasiantuntijoita todistaakseen, että eIDAS-asetus ei koske heitä. | |
vtv.fi Eduskunta |
ei mitään | Virastolla on kantelulomake jossa halutaan varmistaa oikea sähköpostiosoite toistamlla se, mutta ei tunnistaa lomakkeen täyttäjää. |
Jos on epäily, että asioinnissa rikotaan asioijan oikeuksia, aina on mahdollisuus puolustaa oikeuksiaan jotta seuraavalle asia olisi helpompi ja sähköinen asiointi kokonaisuutena sujuvoituisi. Vaikka niistä ei lue uutisissa, monet tekevät sitä ja yleensä voittavat asiansa lopulta.
Samaa fyysistä välinettä vaaditaan paikan päällä asioidessa, mutta monessa julkisessa palvelussa se ei vieläkään käy sähköisenä - edes valtiolla itsellään.
Moni palvelu kysyy henkilön samoja yhteystietoja vaikka ne voisi ilmoittaa kerran ja jakaa eri palveluille. Virossa samojen tietojen kyseleminen asioijalta toistuvasti on kielletty.
Julkisyhteisöt
Julkisoikeudellisten yhteisöjen joissa valtiolla on määräävä omistusosuus, palvelut. On epäselvää, voivatko valtion omistamat valtioyhtiöt käyttää luottamusverkoston suomi.fi-tunnistusta, joka on tarkoitettu vain julkiselle sektorille. Julkisyhteisöt ovat yleensä osakeyhtiöitä tai säätiöitä ja vapaita julkisuuslaista. Niiden työsuhteet ovat siviili- eikä virkasuhteita. Toiminta on silti virkavastuun alaista.
palvelu | omis / ohj | tunnistus | allekirjoitus | raportit | muuta |
---|---|---|---|---|---|
a-kruunu.fi A-Kruunu Oy |
YM | pankkitunnukset, mobiilivarmenne, meili + salasana, ei mitään | Telian tunnistuspalvelu jossa ei ole henkilökorttia aktiivisena. Osassa asiointia ei ole mitään tunnistautumista. | ||
alko.fi Alko Oy |
STM | OP Tunnistus | Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. Sähköisiin palveluihin tunnistaudutaan tunnistuspalvelun välittäjän kautta mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. Välittäjä ei tue henkilökorttia, koska se ei tuota vastaukseksi hetua ja DVV:n konversiopalvelu on hankala ja kallis. | ||
arctia.fi Arctia Oy |
VNK | ei mitään | Lupa- ja lausuntopyyntö palveluiden lomakkeissa ei ole mitään tunnistusta. | ||
my.csc.fi CSC Oy |
OKM | haka, CSC, VIRTU, LS | |||
signbank.csc.fi CSC Oy |
OKM | käyttäjätunnus ja salasana | |||
edita.fi Edita Group Oy |
? | käyttäjätunnus ja salasana | Konsernissa on monta osaa Edita Lakitieto, Oppiminen ja Prima. | ||
eOppiva.fi Haus Oy |
VM | sähköposti + salasana | |||
eraluvat.fi Metsähallitus |
MMM | sähköposti + salasana, omariista |
Käytössä jotkut oma riista tunnukset. | ||
finnair.fi Finnair Oyj |
VNK | sähköposti + salasana | |||
finferries.fi Suomen Lauttaliikenne Oy |
VNK | sähköposti | Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. | ||
finnvera.fi Finnvera Oyj |
TEM | suomi.fi | Palvelussa roolit, joskin niiden vaihtaminen vaatii uloskirjautumista eikä niitä voi vaihtaa lennossa. | ||
forestkit.etapio.fi Tapio Oy |
VNK | sähköposti + salasana | |||
gasum.fi, Gasum Oy |
VNK | sähköposti + salasana | |||
hoas.fi | ARA | ilmeisesti sähköposti | HOAS on säätiö. Asiointi alkaa ennen tunnistautumista jos sitä edes tehdään. | ||
finaa.fi Suomen Ilmailuopisto Oy |
VNK | ei ole | Varaukset tehdään sähköpostilla. | ||
karttakauppa.fi Tapio Oy |
VNK | sähköposti + salasana | |||
laji.fi Lajitietokeskus Luomus Helsingin yliopisto |
VM | laji-tunnus, haka, VIRTU, google, facebook, inaturalist, apple-id, oma-riista | |||
metsakauppa.fi Tapio Oy |
VNK | sähköposti + salasana | |||
metsakeskus.fi Metsäkeskus |
MMM | suomi.fi | Kirjautumisohjeissa mainitaan jopa henkilökortti. Verkkokoulutuksissa käyttäjätunnus ja salasana. | ||
motiva.fi Motiva Oy |
VNK | käyttäjä ja salasana | extranet ei käytä vahvaa tunnistusta. Yhtiö tuottaa paljon palveluita. | ||
motiva-verkkokurssit.fi Motiva Oy |
VNK | käyttäjä ja salasana | |||
omakala.fi Luonnonvarakeskus |
MMM | sähköposti + salasana | Rekisteröinti mobiiliäpillä. | ||
pilotonline.fi Finnpilot Oy |
VNK | meili ja salasana | |||
posti.fi Posti Oy, Posti Group Oyj |
VNK | suomi.fi ensitunnistus, sähköposti/salasana-kirjautuminen | Yhtiöllä on yleispalveluvelvoite. Omapostissa on oma tunnustietokanta. Se käyttää Telian tunnistuspalvelua uuden tunnuksen luomiseen sekä hukkuneiden tunnusten palauttamiseen. Tämän vaiheen voi tehdä henkilökortilla, mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla, mutta palvelun varsinaiseen käyttöön vaaditaan tämä erikseen luotu tunnus, joka perustuu Postin palveluympäristössä käytettävään sähköpostiosoitteeseen ja salasanaan. Varsinaisella vahvalla tunnistuksella ei pääse asioimaan vaikka istunto jää aktiiviseksi. On nähty vaivaa ettei vahvalla välineellä voi kirjautua sisään asioimaan (2024-03). Omista tiedoista ei voi poistaa väärää puhelinnumeroa, numeroa voi vain vaihtaa. Ulkomaalaiset puhelinnumerot eivät kelpaa. | ||
saavutettavuusvaatimukset.fi | AVI | ei mitään | Sivuilla on kantelulomakkeita ilman mitään tunnistautumista. | ||
senaatti.fi Senaatti-kiinteistöt Valtion liikelaitos |
VM | paljon eri tunnistautumistapoja, ei varmennekortteja | |||
veikkaus.fi Veikkaus Oy |
VNK | pankkitunnukset ja 11.11.2024 alkaen myös mobiilivarmenne | Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. Kolmannelta osapuolelta (Telia) ostettu tunnistuspalvelu tukee mobiilivarmennetta ja henkilökorttia. Mobiilivarmenteen käyttö sallittiin 11.11.2024, henkilökorttia ei ole asiakkaiden pyynnöistä huolimatta otettu käyttöön. Asiakkailta vaadittavia KYC/AML-dokumentteja ei voi täyttää henkilökorttiallekirjoituksella, ainoastaan pankkitunnistuksen kautta.
Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto fuusioitiin Veikkaukseen. Peliautomaattien käyttäjistä käydyn keskustelun tuloksena pelaajat päädyttiin tunnistamaan, mutta välineiksi valittiin Veikkaus-kortti, puhelin tai asiakkuuteen sidottu maksukortti, mutta ei henkilökorttia. | ||
vr.fi VR Group Oyj |
VNK | sähköposti | Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. | ||
vtt.fi VTT Oy |
TEM | Paljon kansainvälistä toimintaa, pitäisi varmaan tukea eIDAS-tunnistautumista. | |||
yle.fi Yleisradio Oyj |
LVM | sähköposti | Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline. Yle jopa käyttää virallisen asuinpaikan selvittämiseen suomi.fi-tunnistusta ja VTJ-tietoja, mutta samalla välineellä ei voi kirjautua itse palveluun. Pääjohtajan mukaan sekava käytäntö on mahdollisimman vaivatonta suomalaisille. |
Hyvinvointialueet
Hyvinvointialueet (SOTE, sosiaali ja terveys) siirtyivät kunnilta valtion alaisuuteen. Niitä on yhteensä 21 kappaletta.
alue | tunnistus | allekirjoitus | raportit | muuta |
---|---|---|---|---|
hyvinvointialuealoite.fi OM |
suomi.fi, meilios. + salasana |
Kirjautumisvaiheessa on mahdollisuus ruksata vaihtoehto jossa ei ole mitään vahvaa tunnistusvälinettä. Palveluun voi asettaa oman sähköpostiosoitteensa. | ||
hoidonperusteet.fi DigiFinland Oy VM |
sote-henkilökortti, käyttäjä + salasana | Palvelu ei ole auki yleisölle, ainoastaan sote-henkilöstölle. | ||
hyvis.fi 2M-IT Oy Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymeenlaakso Päijät-Häme Satakunta |
suomi.fi | |||
maisa.fi HUS |
suomi.fi | Ei ole, vaikka pitäisi | 202308 | Maisa on käytössä HUS-yhtymän, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sekä Kauniaisten (osana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta) palveluissa. Se on osa Apotti-järjestelmää. Lääkärit tiettävästi allekirjoittavat vähintään reseptit sähköisesti terveydenhuollon ammattikorteillaan, mutta tavallinen kansalainen ei saa palvelusta mitään allekirjoitettuja raportteja ulos. Reseptien allekirjoitukset näkyvät tiettävästi ainoastaan apteekeille. Jorvissa ei suostuta allekirjoittamaan sähköisesti vaikka siihen on välineet ja valmiudet. |
omaolo.fi HUS DigiFinland Oy VM |
suomi.fi | |||
omasuuntima.fi DigiFinland Oy VM |
suomi.fi | Kansalaisen- ja organisaatiokortit käytössä. | ||
omapolku.terveyskyla.fi HUS |
suomi.fi | |||
sisainenturvallisuus.fi SM |
facebook, twitter, linkedin, google, VIRTU | |||
terapianavigaattori.fi DigiFinland Oy VM |
kuvakaappaus istuntokoodista | |||
luvn.fi Länsi-Uusimaa |
||||
itauusimaa.fi Itä-Uusimaa |
||||
varha.fi | suomi.fi |
Kunnat
alue | tunnistus | allekirjoitus | raportit | muuta |
---|---|---|---|---|
espoo.fi Espoo |
||||
hel.fi | suomi.fi | Ei ole, vaikka pitäisi | Vaatii toimittamaan asiakirjat paperilla. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös turvapostia, jonka tunnistusvälineenä toimii pelkkä sähköposti. Turvapostissa allekirjoitettavia asiakirjoja vaaditaan allekirjoitettavaksi piirto-ohjelmassa, koska henkilökortilla tehtyä allekirjoitusta ei voi tulostaa paperille. | |
Wilma: Helsinki Espoo Vantaa Turku |
sähköposti | |||
kuntaliitto.fi Kuntaliitto Ry |
suomi.fi | Yhdistys on kuntien omistama. |
Euroopan unioni
Suomalaisella on monia mahdollisuuksia asioida Euroopan unionin tuottamissa palveluissa, mutta niihin tunnistatuminen ei toimi Digiviraston notifikaatiosotkun takia.
palvelu / yhteisö | tunnistus | allekirjoitus | muuta |
---|---|---|---|
EU-kansalaisaloitteet | ei mitään | hämätään käyttäjiä | Palvelussa on käytetty paljon allekirjoitus-termiä ja käyttöliittymässä on allekirjoita-nappi vaikka sitä ei ole mahdollista tehdä. Toisissa maissa (kuten kehitysmaat Tšekki, Kroatia, Slovakia) on pakollinen tunnistautuminnen, digitalisaation kärkimaa ja suunnannäyttäjä maa Suomessa ei. |
EU-vetoomusportaali | käyttäjä + salasana | Palvelussa jäsenmaiden kansalaiset voivat esittää EU-parlamentille vetoomuksia ja seurata käsittelyssä olevia vetoomuksia. |
Yksityisiä
Listalla on yhteisöjä ja palveluita jotka ovat joko vahvasti yhteiskunnan säätelemiä (rahoituslaitokset, tietoliikenne, energia, terveydenhuolto) joilta voisi olettaa tukea tunnisteille ja allekirjoituksille, tai pienempiä palveluita jotka ovat positiivisella esimerkillään erottuneet joukosta. Mikään säädös (Suomen laki, EU asetukset) ei pakota yksityistä yhteisöä digitalisaatioon kuten julkista sektoria.
yhteisö | tunnistus | allekirjoitus | muuta |
---|---|---|---|
aava.fi | pankkitunnukset, mobiilivarmenne | ||
asianajajaliitto.fi | suomi.fi | Toinen puolisko asioinnista on pelkällä salasanalla. | |
DigiWiki | henkilökortti | Muutoksia ei ole mahdollista allekirjoittaa. | Epäkäyttäjäystävällinen ja hämmentävä sisäänkirjautuminen (Suomen lipun klikkaaminen), selkeästi kehittäminen jäänyt kesken. |
IKI ry | henkilökortti | ||
Telia Oyj | henkilökortti, mobiilivarmenne tai pankkitunnukset | Telia osoittaa, että ei-julkishallinnollisen tahon on mahdollista toteuttaa henkilökorttikirjautuminen suoraan, nojaamatta suomi.fi:n tai muun kolmannen osapuolen palveluun. Toki tämä tiedettiin jo (koska tämäkin saitti siihen kykenee), mutta on hienoa saada tällainen suuri esimerkki. | |
caruna.fi | pankkitunnukset, mobiilivarmenne | Käyttää Signicat tunnistusta. | |
elenia.fi | sähköposti | Tampereen seudun sähköverkko-operaattori. | |
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen | suomi.fi | Käyttävät Suomi.fi-tunnistusta, jonka ei pitänyt olla tarjolla yksityisille tahoille...? | |
huutokaupat.com | käyttäjätunnus + salasana | eIDAS ok | Henkilökortti-tunnistusta on pyydetty, sitä ei ole saatu. Käyttävät Netsin tunnistusta, joka näyttää olevan vain uudelleenbrändätty Telian tunnistus. Rekisteröitymisen vahvistavat pankkitunnukset tai mobiilivarmenne |
Aktia-pankki | pankkitunnukset tai mobiilivarmenne | Käyttävät Signicat-tunnistusta. | |
Danske Bank | pankkitunnukset | Palveluihin voi kirjautua minkä tahansa pankin tunnuksilla. Mobiilivarmennetta ja henkilökorttia ei tueta. | |
DNA Oyj | pankkitunnukset (osittain mobiilivarmenne) | Kuluttaja-asiakkaan itsehallintaliittymään kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Yrityksen palveluihin kirjauduttaessa mobiilivarmennevaihtoehtoa ei ole tarjolla, mikä on mielenkiintoista kun yritys on mobiilivarmenteen palveluntoimittaja ja myy sitä myös yritysliittymissä käytettäväksi. | |
Elisa Oyj | pankkitunnukset tai mobiilivarmenne | Käyttävät Elisan omaa tunnistusta. | |
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo | pankkitunnukset tai mobiilivarmenne | Käyttävät Telia-tunnistusta. Eivät tarjoa henkilökorttimahdollisuutta, vaikka Telia Tunnistus sen sisältää. | |
finnair.fi | sähköposti | Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. | |
fortum.fi | Signicat, myöhemmin oma käyttäjätunnus ja salasana | Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. | |
Helen (eli Helsingin Energia) | pankkitunnukset tai mobiilivarmenne | Käyttävät Telia-tunnistusta. Eivät tarjoa henkilökorttimahdollisuutta, vaikka Telia Tunnistus sen sisältää. | |
hoas.fi | pankkitunnukset, mobiilivarmenne | Käyttävät Telia-tunnistusta. Eivät tarjoa henkilökorttimahdollisuutta, vaikka Telia Tunnistus sen sisältää. | |
If Vahinkovakuutus | pankkitunnukset tai mobiilivarmenne | Käyttävät Signicat-tunnistusta. | |
Bank Norwegian | pankkitunnukset, mobiilivarmenne, tekstiviesti | Tekstiviestillä kirjautuminen edellyttää HETUn syöttämistä. Tämän jälkeen asiakkuuteen liitettyyn matkapuhelinnumeroon lähetetään viesti, jonka sisältö täytyy raportoida seuraavassa vaiheessa. Tekstiviestitse tunnistautumalla pääsee vain rajoitettuun osaan palveluita ainoastaan katsomaan tiettyjä asiakirjoja
Pankkitunnukset valitsemalla pääsee Signicatin tarjoamaan tunnistautumispalveluun, jossa ensimmäisenä vaihtoehtona on mobiilivarmenne. Mobiilivarmenne on pankkitunnusten kanssa samanarvoinen Bank Norwegianin kannalta. | |
Nordea | pankkitunnukset | eIDAS DigiDoc ei kelpaa | Käyttävät talon sisällä allekirjoituksia laajasti, mutta eivät hyväksy niitä asiakkailtaan. Asiakkaan eIDAS-vaatimukset täyttävä allekirjoitus on tutkittu ja todettu laillisesti omakätistä vastaavaksi, mutta sitä ei hyväksytä asioinnissa. OmaPosti-palveluun voi kirjautua minkä tahansa pankin tunnuksilla ja myös mobiilivarmenteella. OmaPostin kautta toimitetut asiakirjat katsotaan implisiittisesti allekirjoitetuiksi ilman mitään varsinaista allekirjoitusta |
nordnet.fi | Oma mobiili MFA pankkitunnukset Mobiilivarmenne |
||
Osuuspankkiryhmä | pankkitunnukset | Lähtökohtaisesti omat pankkitunnukset. Muun pankin tunnuksilla tunnistautumalla pääsee vain rajoitettuun osaan palveluita. | |
pihlajalinna.fi | pankkitunnukset, mobiilivarmenne | ||
S-Pankki | Vain omat pankkitunnukset | ||
Säästöpankkiryhmä | Vain omat pankkitunnukset | ||
synlab.fi | pankkitunnukset, mobiilivarmenne | Ammattilaisen kirjautuminen tukee varmennekortteja, mutta yksityisasiakas ei voi käyttää omaa henkilökorttiaan. | |
terveystalo.fi | pankkitunnukset, mobiilivarmenne | Käyttää Telian tunnistusta. | |
turva.fi vakuutus |
mobiilivarmenne, pankkitunnukset | Käyttää signicat tunnistusalustaa. | |
Ålandsbanken | Vain omat pankkitunnukset | ||
Tarjouspalvelu.fi / Cloudia Oy | käyttäjätunnus + salasana | Vaatii rekisteröitymisen, y-tunnusta kysytään. Rekisteröityminen ei toimi. | |
Työeläkeyhtiö varma.fi | suomi.fi |
yhteisö / palvelu |
tunnistus | allekirjoitus | raportit | muuta |
---|---|---|---|---|
asiointi.espoonseurakunnat.fi EVLUT |
suomi.fi | Omia tietoja kuten yhteystietoja ei voi päivittää jos ei keksi käyttäjätunnusta ja salasanaa. |
Jos palvelu ei käytä haluamaasi tunnistusvälinettä, ota heihin yhteyttä ja kerro siitä. Juuri vähäinen kysyntä on syy miksi välineesi eivät ole tuettuna. Jos sitä ei voi käyttää, he eivät myöskään kerää sen käytöstä tilastoja. Yhteydenotto on ainoa tapa välittää tieto sen tarpeesta.
Ulkomaat
Mikään palvelu mikä käyttää eIDAS-tunnistusta, ei toimi suomalaisella henkilökortilla.
maa | palvelu | tunnistus | allekirjoitus | raportit | muuta |
---|---|---|---|---|---|
Saksa | BundID | eIDAS, AusweisApp | Palvelussa voi luoda itselleen saksalaisen sähköisen identiteetin. Ensitunnistusvaatimus on EU LoA High. Luontivaiheessa täytyy keksiä min 6 merkin käyttäjätunnus ja salasana. |