Henkilökortti/Asiointipalveluita

Kohteesta DigiWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aakkosellinen lista asiointipalveluista, joissa voi hoitaa omia, valtuutetun tai yhteisön asioita.

Julkisia

Valtio tuottaa itse tunnistus- ja allekirjoitusvälinettä ja on säätänyt lait sen asemasta asioinnissa tehden siitä omakätistä allekirjoitusta vastaavan välineen. Samaa välinettä vaaditaan fyysisesti paikan päällä asioidessa, mutta monessa julkisessa palvelussa se ei vieläkään käy sähköisenä - edes valtiolla itsellään. On epäselvää, voivatko valtion omistamat yritykset käyttää luottamusverkoston suomi.fi-tunnistusta, joka on tarkoitettu vain julkiselle sektorille. Ainakaan yksikään niistä ei sitä käytä. Kuitenkin esim. jotkut keskinäiset vakuutusyhtiöt, jotka eivät ole valtio itse tai valtionyhtiöitä, käyttävät suomi.fi-tunnistusta.

yhteisö /
palvelu
tunnistus allekirjoitus raportit muuta
alko.fi OP Tunnistus Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. Sähköisiin palveluihin tunnistaudutaan tunnistuspalvelun välittäjän kautta mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. Välittäjä ei tue henkilökorttia, koska se ei tuota vastaukseksi hetua ja DVV:n konversiopalvelu on hankala ja kallis.
businessfinland.fi suomi.fi Sopimukset toiminnan keskiössä, sähköiset allekirjoitukset tulisi ottaa käyttöön ja ohjeistaa.
domain.fi sähköposti ja SMS-2FA Ei ole, vaikka pitäisi Sähköpostitunnistautumisen lisäksi kaksivaiheinen tunnistautuminen joko tekstiviestillä tai TOTP-sovelluksella (esim. Google Authenticator). TOTP-sovelluksen ottaminen käyttöön ei estä SMS-vaihtoehtoa olemasta tarjolla, eikä käyttäjä voi sitä poistaa, mikä on tietoturvariski.
dvv.fi suomi.fi Ei ole, vaikka pitäisi Yrittää, mutta lähtökohtaisesti epäonnistuu Neuvoo lähtökohtaisesti toimittamaan asiakirjat paperilla. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös turvapostia, jonka tunnistusvälineenä toimii pelkkä sähköposti. DVV myös toimittaa kansalaisille dokumentteja, joita väitetään sähköisesti organisaatiokortilla allekirjoitetuiksi, mutta tavallisesti dokumentinhallintajärjestelmä rikkoo sähköiset allekirjoitukset ja ehjän saa ainoastaan erikseen pyytämällä.
hel.fi suomi.fi Ei ole, vaikka pitäisi Vaatii lähtökohtaisesti toimittamaan asiakirjat paperilla. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös turvapostia, jonka tunnistusvälineenä toimii pelkkä sähköposti. Turvapostissa allekirjoitettavia asiakirjoja vaaditaan allekirjoitettavaksi piirto-ohjelmassa, koska henkilökortilla tehtyä allekirjoitusta ei voi tulostaa paperille.
finavia.fi sähköposti
finnferries.fi sähköposti Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä.
finnair.fi sähköposti Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä.
kalahavainnot.luke.fi ei mitään Valtion laitos jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka tietojen antaminen on pakollista.
fortum.fi Signicat, myöhemmin oma käyttäjätunnus ja salasana Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä.
kansalaisaloite.fi suomi.fi Ei ole, vaikka pitäisi Puhekielessä sanotaan, että tässä palvelussa käydään 'allekirjoittamassa', mutta se ei varsinaisesti ole mahdollista.
kansalaisneuvonta.fi laskutehtävä
kanta.fi suomi.fi eIDAS-tunnisteet kelpaavat, mutta palvelua ei voi silti käyttää niillä.
kela.fi suomi.fi eIDAS-tunnisteet kelpaavat, mutta sen jälkeen kysytään(?!) suomalaista hetua. Saako syöttää kenen tahansa? Mikään ei estä.
maisa.fi suomi.fi Ei ole, vaikka pitäisi Maisa on käytössä HUS-yhtymän, Helsingin, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sekä Kauniaisten (osana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta) palveluissa. Se on osa Apotti-järjestelmää. Lääkärit tiettävästi allekirjoittavat vähintään reseptit sähköisesti terveydenhuollon ammattikorteillaan, mutta tavallinen kansalainen ei saa palvelusta mitään allekirjoitettuja raportteja ulos. Reseptien allekirjoitukset näkyvät tiettävästi ainoastaan apteekeille.
opintopolku.fi/koski suomi.fi
kuntalaisaloite.fi suomi.fi
kuntaliitto.fi suomi.fi
kuntarekry.fi sähköposti Kuntaliiton tytäryrityksen tuottama palvelu, jossa ei voi käyttää mitään vahvaa tunnistautumismenetelmää
lausuntopalvelu.fi sähköposti Oikeusministeriön palvelu jossa on resurssit käyttää vahvaa tunnistamista ja sähköisiä allekirjoituksia - mutta niitä ei käytetä. Tragikoomisesti Valtiovarainministeriön digitalisaatio-hankkeiden lausunnot kerätään tässä palvelussa - johon ei voi kirjautua valtion omilla digitalisaation tunnistusvälineillä.
lupakuvienvastaanotto.fi suomi.fi Kysellään samoja tietoja uudestaan ja "luodaan käyttäjätili" turhaan.
maanmittauslaitos.fi suomi.fi Kyllä, jopa itse lähettävät Osa asiointiin liittyvistä asiakirjoista allekirjoitetaan AdES/QC-laadulla ja annetaan asiakkaalle. Esimerkillistä toimintaa.
oikeus.fi suomi.fi
oikeusasiamies.fi ei mitään DigiDoc kelpaa meilissä Web-lomakkeella pyydetään asioinnin asiakirjaa, mutta asioijaa ei tunnisteta mitenkään eikä asiakirjoja allekirjoiteta webissä kuten paperilla tehtäisiin. Ohjeissa kyllä tiedostetaan, että tietoturvaa ei ole.
omaolo.fi suomi.fi
opintopolku.fi suomi.fi
poliisi.fi suomi.fi
posti.fi suomi.fi Tunnistautuminen on monivaiheinen ja sekava.
puoluerekisteri.fi suomi.fi
puolustusvoimat.fi suomi.fi
prh.fi,
ytj.fi
suomi.fi Pelkkä nappi PRH:ssa on negatisaatio toiminto jossa voi estää, että kolmas osapuoli ei liitä sinua vastuulliseksi yhteisöön tietämättäsi. YTJ:ssä asioidessa asiointi vahvistetaan painamalla "Allekirjoita"-nappia, joka ei tee mitään allekirjoitusta. Ratkaisu ei edistä digitalisaation kehitystä vaan sekoittaa ihmisten mielikuvia siitä, mitä allekirjoitus tarkoittaa.
ruokavirasto.fi suomi.fi Virasto on tarjonnut palveluita lähinnä ammatinharjoittajille ja viranomaisille. Toukokuussa 2023 se avasi koirarekisterin joka on suunnattu koko väestölle laajaan käyttöön.
suomi.fi suomi.fi Palvelusta löytyy negatisaatio Muuttoesto. Palveluun ei voi kirjautua Digivirasto:n omalla SCS Android-ohjelmalla.
te-palvelut.fi suomi.fi
traficom.fi suomi.fi eIDAS ok 20210305 Alkuun eivät hyväksyneet allekirjoitusta, mutta asian selvittyä se kelpasi.
tulorekisteri.fi suomi.fi
tyoelake.fi suomi.fi
ulosottolaitos.fi suomi.fi
vaalit.fi ei mitään vain paperi Ei minkäänlaista yritystä digitalisaation suuntaan. Web-palveluun ei ole mahdollista kirjautua mitenkään, joten tiettyjen kirjautumismenetelmien puute ei ole ensisijainen ongelma. Erilaisten virallisten dokumenttien (kannatusilmoitusten jne.) kerääminen tapahtuu sataprosenttisesti paperilla. Yritykset lähettää esim. kannatusilmoituksia valitsijayhdistyksille sähköisesti allekirjoitettuna hylätään.
veikkaus.fi pankkitunnukset Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä. Kolmannelta osapuolelta (OP) ostettu tunnistuspalvelu tukisi mobiilivarmennetta, mutta sen käyttö on aktiivisesti estetty. KYC/AML-dokumentteja ei voi täyttää henkilökorttiallekirjoituksella, ainoastaan pankkitunnistuksen kautta.
vero.fi suomi.fi Ei käy Käyttävät paljon lakiasiantuntijoita todistaakseen, että eIDAS-asetus ei koske heitä.
vr.fi sähköposti Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline, vaikka sitä samaa vaaditaan tiskillä.
Wilma:
espoo.fi
vantaa.fi
turku.fi
sähköposti
yle.fi sähköposti Valtionyhtiö jossa ei kelpaa valtion tunnistusväline. Yle jopa käyttää virallisen asuinpaikan selvittämiseen suomi.fi-tunnistusta ja VTJ-tietoja, mutta samalla välineellä ei voi kirjautua itse palveluun. Pääjohtajan mukaan sekava käytäntö on mahdollisimman vaivatonta suomalaisille.

Yksityisiä

Listalla on yhteisöjä ja palveluita jotka ovat joko vahvasti yhteiskunnan säätelemiä joilta voisi olettaa tukea tunnisteille ja allekirjoituksille, tai pienempiä palveluita jotka ovat positiivisella esimerkillään erottuneet joukosta. Mikään säädös (Suomen laki, EU asetukset) ei pakota yksityistä yhteisöä digitalisaatioon kuten julkista sektoria.

yhteisö tunnistus allekirjoitus muuta
DigiWiki henkilökortti
IKI ry henkilökortti
Telia Oyj henkilökortti, mobiilivarmenne tai pankkitunnukset Telia osoittaa, että ei-julkishallinnollisen tahon on mahdollista toteuttaa henkilökorttikirjautuminen suoraan, nojaamatta suomi.fi:n tai muun kolmannen osapuolen palveluun. Toki tämä tiedettiin jo (koska tämäkin saitti siihen kykenee), mutta on hienoa saada tällainen suuri esimerkki.
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen suomi.fi Käyttävät Suomi.fi-tunnistusta, jonka ei pitänyt olla tarjolla yksityisille tahoille...?
huutokaupat.com oma käyttäjätunnus/salasana-infra, rekisteröitymisen vahvistavat pankkitunnukset tai mobiilivarmenne eIDAS ok Käyttävät Netsin tunnistusta, joka näyttää olevan vain uudelleenbrändätty Telian tunnistus.
Aktia-pankki pankkitunnukset tai mobiilivarmenne Käyttävät Signicat-tunnistusta.
Danske Bank pankkitunnukset Palveluihin voi kirjautua minkä tahansa pankin tunnuksilla. Mobiilivarmennetta ja henkilökorttia ei tueta.
DNA Oyj pankkitunnukset (osittain mobiilivarmenne) Kuluttaja-asiakkaan itsehallintaliittymään kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Yrityksen palveluihin kirjauduttaessa mobiilivarmennevaihtoehtoa ei ole tarjolla, mikä on mielenkiintoista kun yritys on mobiilivarmenteen palveluntoimittaja ja myy sitä myös yritysliittymissä käytettäväksi.
Elisa Oyj pankkitunnukset tai mobiilivarmenne Käyttävät Elisan omaa tunnistusta.
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo pankkitunnukset tai mobiilivarmenne Käyttävät Telia-tunnistusta. Eivät tarjoa henkilökorttimahdollisuutta, vaikka Telia Tunnistus sen sisältää.
Helen (eli Helsingin Energia) pankkitunnukset tai mobiilivarmenne Käyttävät Telia-tunnistusta. Eivät tarjoa henkilökorttimahdollisuutta, vaikka Telia Tunnistus sen sisältää.
If Vahinkovakuutus pankkitunnukset tai mobiilivarmenne Käyttävät Signicat-tunnistusta.
Bank Norwegian pankkitunnukset, mobiilivarmenne, tekstiviesti Tekstiviestillä kirjautuminen edellyttää HETUn syöttämistä. Tämän jälkeen asiakkuuteen liitettyyn matkapuhelinnumeroon lähetetään viesti, jonka sisältö täytyy raportoida seuraavassa vaiheessa. Tekstiviestitse tunnistautumalla pääsee vain rajoitettuun osaan palveluita ainoastaan katsomaan tiettyjä asiakirjoja

Pankkitunnukset valitsemalla pääsee Signicatin tarjoamaan tunnistautumispalveluun, jossa ensimmäisenä vaihtoehtona on mobiilivarmenne. Mobiilivarmenne on pankkitunnusten kanssa samanarvoinen Bank Norwegianin kannalta.

nordea.fi pankkitunnukset eIDAS DigiDoc ei kelpaa Käyttävät talon sisällä allekirjoituksia laajasti, mutta eivät hyväksy niitä asiakkailtaan. Asiakkaan eIDAS-vaatimukset täyttävä allekirjoitus on tutkittu ja todettu laillisesti omakätistä vastaavaksi, mutta sitä ei hyväksytä asioinnissa. OmaPosti-palveluun voi kirjautua minkä tahansa pankin tunnuksilla ja myös mobiilivarmenteella. OmaPostin kautta toimitetut asiakirjat katsotaan implisiittisesti allekirjoitetuiksi ilman mitään varsinaista allekirjoitusta
Osuuspankkiryhmä pankkitunnukset Lähtökohtaisesti omat pankkitunnukset. Muun pankin tunnuksilla tunnistautumalla pääsee vain rajoitettuun osaan palveluita.
S-Pankki Vain omat pankkitunnukset
Säästöpankkiryhmä Vain omat pankkitunnukset
Ålandsbanken Vain omat pankkitunnukset